Koronatilanne Kymenlaaksossa on parempaan päin. Olemme edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta jos lasku jatkuu olemme ensi viikolla siirtymässä kohti perustasoa.

Kouvolan kaupungin valmiusryhmä on 3.6. purkanut koronakoordinaatioryhmän suosituksesta harrastustoimintaan sekä peli-, kilpailu- ja ottelutoimintaan liittyvät rajoitteet. Myös aikuisten harrastustoiminta ja pelit/ottelut sisätiloissa on siis sallittu maanantaista 7.6.2021 alkaen. Lasten ja nuorten tai aikuisten harrastustoimintaan ei siis kohdistu enää rajoituksia ensi maanantaista alkaen.

Peleissä, otteluissa ja kilpailuissa tulee noudattaa yleisön osalta aluehallintoviraston määräyksiä yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoituksista. Aluehallintovirasto on antamassa vielä tällä viikolla uuden päätöksen yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoituksista Kymenlaaksoon. Tämän hetken päätöksen mukaan yleisötilaisuuksissa sisällä ja ulkona on 20 henkilön raja, mutta tähän odotetaan helpotuksia. 

  • Edelleen harrastuksiin saa tulla vain ehdottoman terveenä. Jos on vähänkään oireita, tulee jäädä kotiin ja mennä koronatestiin. Tästä kannattaa muistuttaa osallistujia jatkossakin.
  • Maskeja kannattaa kaikkien 12 vuotta täyttäneiden edelleen käyttää sisätiloissa aina kun se on mahdollista (pukuhuoneet, yleiset tilat, henkilöt jotka eivät osallistu itse urheilusuorituksiin). Ulkona kannattaa pitää reilu turvaväli muihin aina kun mahdollista. Ulkona maskeja kannattaa käyttää, mikäli turvavälin pitäminen ei onnistu (pois lukien urheilusuoritusten aikana.
  • Käsien pesu tai desinfiointi ennen ja jälkeen harjoituksen on hyvä tapa pienentää tartuntariskiä.
  • Huoltajat voivat tulla seuraamaan harjoituksia. Huoltajille suositellaan maskin käyttöä erityisesti sisätiloissa.