Valkealan Kajon lentopallojaosto järjestää A-tyttöjen SM-finaaliturnauksen.
Finaaliturnausessa 16.-17.4.2016 kohtaavat A-tyttöjen kovatasoisen sarjan 8 parasta joukkuetta, jotka ratkovat mestaruuden sekä pistesijat kahden päivän aikana. Turnaus pelataan Valkealan Uttihallilla, jossa on tarvittavat puitteet tämänkokoisen turnauksen järjestämiselle.

Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus Kajolle seurana järjestää näin merkittävä finaaliturnaus, onhan oma A-tyttöjoukkueemme pelannut koko kauden ajan mallikaasti kahdeksan parhaan joukossa.

Turnaukseen osallistuvat joukkueet selviävät lopullisesti lauantaina 12.3. pelattavien välieräturnausten jälkeen. Nyt jo paikkansa turnauksessa ovat varmistaneet Kajon lisäksi, Nurmon Jymy 1 ja 2 joukkue, Ylöjärven Ryhti sekä Rantaperkiön Isku.

LP ATY1415

 

ILMOITTAUDU VAPAAEHTOISEKSI

Tällaiset turnaukset vaativat toki paljon myös talkootyövoimaa onnistuakseen vaaditulla tavalla. Täten pyydämmekin vapaaehtoisia ilmoittautumaan mukaan suureen finaaliturnauksen apujoukkoihin.
Jokaiselle löytyy varmasti mielekästä tekemistä. Tarvitsemme apua mm. kirjurointiin, rajamiestehtäviin, kahvioon, tulospalveluun sekä yleisiin järjestelytehtäviin. Järjestelyjä ennen turnausta on perjantai-iltana Uttihallilla, turnauksen aikana koko lauantain ja sunnuntain sekä puitteiden purku sunnuntai-iltana.

Jokaisesta vapaaehtoisesta talkoolaisesta huolehditaan, saat tarvittavat opastukset ja ohjeet tehtävien hoitoon ja turnauspaidan sekä tietenkin kahviosta evästä ja virvokkeita tehtäviesi aikana.

Ilmoittaudu rohkeasti mukaan jo nyt ja kerro, että olet käytettävissä! Jos tiedät jo tarkemmin, voit ilmoittaa samalla myös aikataulun, jolloin olet paikalla - tunti, muutama tunti tai koko päivä - kaikki apu on tarpeen onnistuneeseen lentopallojuhlaan! Tulemme pitämään talkooinfon lähempänä turnausta.

Lisätietoja tai ilmoittaumiset: Lentopallojaosto/Saara Niskanen, saara.niskanen@live.fi, p. 040 7399 930


YRITYKSET MUKAAN!

Valkealan Kajo on ilolla tämän turnauksen järjestelyvastuussa. Turnaus tuo alueemme lentopallolle ja juniorityölle hyvää näkyvyyttä ja vahvistaa Kouvolan mainetta urheilukaupunkina entisestään. Mikäli yrityksenne tai yhteisönne haluaa myös osoittaa tukensa tapahtumalle, voimme tarjota useita vaihtoehtoja tapahtumaan liittyen. Muun muassa mainospaikat pelipaikalla, käsiohjelmassa tai turnauspalkinnoissa.

Ota yhteyttä turnausvastaava Juha Penttiseen ja sovi teille sopiva yhteistyömuoto!  juha.a.penttinen@luukku.com, p. 0400 756 774 


KISASIVUT

Avaamme piakkoin ATY-SM Finaalien kisasivut Kajon lentopallosivujen alle, josta löytyvät tärkeät infot turnausta varten mm. aikataulut, otteluohjelmat sekä vierasjoukkueille tärkeät infot ruokailuista ja majoituksista.


TERVETULOA!


Tervetuloa Valkealaan seuraamaan huippujunnulentistä ja varaa siis aika kalenteriisi jo nyt! 16.-17.4.2016 nähdään Uttihallilla!